Studiossa: -

Radiossa soi nyt: -



Viihdeuutiset

Batmanin moottoripyörä Suomeen

19.07.2012 klo 13:51


Christopher Nolanin Yön ritari -trilogian moottoripyörä Batpod tulee Suomeen 25. heinäkuuta. Tuolloin pyörän selkään nousee ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio.

Batman-faneilla on mahdollisuus käydä ihastelemassa maailmankuulua pyörää lähietäisyydeltä Helsingin Tennispalatsilla. Pyörän lisäksi näyttelyssä nähdään Batmanin, Banen ja Kissanaisen puvut.

Nolanin Yön ritari -trilogian eeppinen päätösosa saapuu valkokankaille huomenna perjantaina, 20. heinäkuuta.

On kulunut kahdeksan vuotta siitä kun Batman katosi pimeyden turvin, ja muuttui yhdessä yössä sankarista etsityksi rikolliseksi. Ottamalla syyn niskoilleen syyttäjä Harvey Dentin kuolemasta, Yön ritari uhrasi kaiken yhteisen hyvän puolesta. Valhe toimi jonkin aikaa, ja Gotham Cityn rikollisuus katosi rikollisuudenvastaisella Dent-lailla.

Kaikki muuttuu, kun kaupunkiin saapuu kissamaisen juonitteleva murtovaras, jonka tavoitteet ovat hämärän peitossa. Naamioitu terroristi Bane osoittautuu kuitenkin vieläkin vaarallisemmaksi rikolliseksi, jonka häikäilemättömät suunnitelmat Gothamin tuhoksi pakottavat Bruce Waynen palaamaan takaisin kotiin vapaaehtoisesta maanpaostaan. Mutta vaikka hän vetää jälleen ylleen viittansa ja naamionsa, ei Batmanistäkään välttämättä ole vastusta Banelle.

 

(NRJ)





Kommentoi