Viihdeuutiset
The Flaming Lips on aikeissa rikkoa jenkkiräppärin ennätyksen
Vaihtoehtoista rockia soittava jenkkipoppoo The Flaming Lips aikoo yrittää rikkoa rap-tähti Jay Z:n Guinnessin ennätysten kirjasta löytyvän ennätyksen.
Räppärin saavutus on vuodelta 2006, ja se pitää sisällään seitsemän keikkaa seitsemässä kaupungissa 24 tunnin aikana. The Flaming Lips päätti tarttua haasteeseen ja yhtye yrittää rikkoa kyseisen ennätyksen yhdellä lisäkonsertilla ja kaupungilla. Ajankohta on 27. kesäkuuta.
The Flaming Lips sai alkunsa Oklahomasta vuonna 1983. Yhtyeen viimeisimpiin tuotoksiin lukeutuu huhtikuussa ilmestynyt The Flaming Lips and Heavy Fwends -vinyylipainos, jota julkaistiin rajoitettu määrä. Albumilla on kuultavissa yhteistyön tuloksia muun muassa Ke$han, Nick Caven ja Erykah Badun kanssa. Yhtye on myös aikeissa julkaista uuden studioalbumin myöhemmin tänä vuonna.
Lähde: NME
Kuva: PR Photos
(NRJ)









