Viihdeuutiset
Heli Kajon uunituore debyyttialbumi kohta kuultavaksi
Heli Kajon uusi albumi Elämäsi Suloisin Virhe julkaistaan 23. toukokuuta. Heli Kajo on saanut huikeasti suosiota osakseen muun muassa Jos mä kuolen nuorena -singlellään. Kyseinen kappale on ilahduttanut kuuntelijoita niin Iholla tv-sarjassa ja radioissa, sekä kerännyt YouTubessa huimat yli 200 000 kuuntelukertaa. Kappale on koskettanut useita ihmisiä ja Heli onkin saanut lukuisia yhteydenottoja ja tarinoita ihmisten elämästä.
Heli Kajo nousi pinnalle kaksi vuotta sitten Suomen euroviisukarsintojen johdosta. Naisen erikoiset sanoitukset ja kansainvälinen soundi olivat omiaan herättämään ihmisten kiinnostuksen. Euroviisujen jälkeen Heli sai yhteydenottoja lukuisilta levy-yhtiöiltä ja alkoi tekemään töitä tulevan debyyttialbuminsa parissa. Albumilla kuullaan paljon kansainvälisiä vaikutteita ja kappaleista ei puutu yllätyksellisyyttä.
Naisen uutta tuotantoa voi käydä kuuntelemassa 30. toukokuuta Le Bonkissa levyjulkkarikeikan merkeissä.
(NRJ)









