Studiossa: -

Radiossa soi nyt: -



Viihdeuutiset

PMMP:ltä pian uutta musiikkia!

13.04.2012 klo 12:30


Tovin hiljaiseloa elänyt PMMP julkaisee pitkästä aikaa uutta musiikkia. 13. kesäkuuta bändi julkaisee toistaiseksi nimeämättömän albuminsa, jolta esimakua kuullaan jo 16. huhtikuuta Heliumpallo -singlen merkeissä. Levyn tuottajana toimii jo ennestään tuttu Jori Sjöroos, joka on myös toiminut levyn säveltäjänä. Sanoitukset puolestaan ovat Paula Vesalan käsialaa.

PMMP:lle pukkaa myös paljon keikkaa, joista ensimmäinen on Helsingin Nosturissa vappuna 30. huhtikuuta. Kesän aikana tätä tyttökaksikkoa voi käydä seuraamassa muun muassa Provinssirockin ja Ruisrockin festaritunnelmissa.

Yhtye on kerännyt itselleen paljon palkintoja, joihin kuuluu muun muassa yhdeksän Emma-patsasta ja heidän levyjään on myyty yhteensä huikeat 350 000 kappaletta.

(NRJ)





Kommentoi