Viihdeuutiset
Salatut Elämät valkokankaille: luvassa kauhutrilleri!
MTV3:n suosikkisarja Salatut Elämät pääsee jättämään jälkensä television ohella myös valkokankaalle. Kyseessä on televisiosarjaan pohjautuva nuorisotrilleri, jossa Salatut Elämät -hahmo Peppi joutuu kohtaamaan pistäviä muistoja menneisyydestään. Elokuvan kuvaukset käynnistyvät kesäkuun aikana ja ensi-illan on kaavailtu olevan 14. joulukuuta.
”Olemme todella innoissamme Salkkarit-elokuvasta, jonka potentiaali on huima ei ainoastaan valtavan TV-suosion vuoksi, vaan myös siksi, että Suomessa suuren suosion saavuttaneet Twilight ja Nälkäpeli –tyyppiset nuortenelokuvat saavat ensimmäistä kertaa kotimaisen vastineensa valkokankaille”, hehkuttaa elokuvan levittäjänä toimivan FS Film Oy:n toimitusjohtaja Antti Toiviainen.
Salatut Elämät tunnetaan ensimmäisenä kotimaisena päivittäisdraamana ja sitä on ollut mahdollista seurata jo vuodesta 1999. MTV3-kanavan vakiosarja on yksi Suomen katsotuimmista draamasarjoista.
(NRJ)




