Viihdeuutiset
Angry Birdsit lentävät Olvin juomatölkkeihin
Rovio Entertainment solmii yhteistyökuvioita toinen toisensa perään ja vain taivas tuntuu olevan rajana vihaisten lintujen voittokululle. Uusimpina aluevaltauksina voi tällä kertaa mainita virvoitusjuomat ja ilmapallot.
Olvi ryhtyy valmistamaan kahta tölkeissä kaupattavaa virvoitusjuomaa, Angry Birds Tropicia ja Angry Birds Paradisea. Idea juomien makuihin tulee suoraan lintujen maailmasta: trooppisista viidakoista ja eksoottisilta palmurannoilta. Juomat ilmestyvät kauppoihin huhtikuussa.
”Olvi on valmistanut virvoitusjuomia 106 vuotta. Tähän saakka Olvilta on kuitenkin puuttunut riittävän vahva virvoitusjuomabrändi, joka voisi menestyksekkäästi haastaa kansainväliset virvoitusjuomamerkit. Angry Birds on jo pystynyt haastamaan Disneyn, joten miksi se ei pystyisi samaan myös virvoitusjuomissa”, Olvin markkinointijohtaja Olli Heikkilä sanoo.
Rovio on solminut sopimuksen myös myös Ilmapallokeskus Balloon Centerin kanssa, joka alkaa valmistaa Angry Birds -aiheisia ilmapalloja ja saippuakuplia.
Katso kuva tulevasta juomahyllyjen valtaajasta täältä!
Lähde: Marmai
(NRJ)










Kirjoita kommentti