Studiossa: -

Radiossa soi nyt: -

TV- JA ELOKUVAUUTISET

James Cameron neuvoi Schwarzeneggeria Terminator 5:n suhteen

17.04.2012 klo 16:25

 

64-vuotias Arnold Schwarzenegger haluaa palata toimintaelokuvien pariin. Viime vuonna hän ilmoitti kauppaavansa studioille viidettä Terminator -elokuvaa, jossa hän olisi itse pääosassa.

Sarjan kaksi ensimmäistä klassikkoelokuvaa ohjannut James Cameron on nyt paljastanut antaneensa neuvoja uuteen elokuvaan liittyen. Ohjaajan mukaan Schwarzeneggerin ei kannatta edetä suunnitellun viidennen elokuvan kanssa, mikäli se ei keskity jälleen hänen hahmoonsa.

“Yritin olla niin rohkaiseva kuin mahdollista. Suoraan sanottuna minun mielestäni sen pitäisi käsitellä enemmän häntä”, Cameron totesi. ”Mielestäni hahmosta voidaan kertoa loistavia tarinoita, joita kukaan ei ole vielä tullut edes ajatelleeksi.”

Projektin tämänhetkisestä tilasta ei ole tietoa. Alun perin ohjaajaksi kaavailtu Justin Lin jättäytyi pois tehtävästä viime syyskuussa. Schwarzenegger nähdään sen sijaan tänä vuonna ainakin The Expendables 2 -elokuvassa.

Lähde: MTV

(NRJ)

Kirjoita kommentti

Kentän sisältöä ei tulla näyttämään julkisesti.
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja


Studiossa

NRJ:n Aamupojat Anssi ja Renne

Vakielementtejä Aamupoikien showssa ovat: Trviaa Pursuu, Mysteeriääni, Ihmissuhdemankeli, Isäntä vs. Emäntä –kisa, Perjantaisin perjaintaipökäle.