Studiossa: -

Radiossa soi nyt: -

TV- JA ELOKUVAUUTISET

Aku Louhimiehen Vuosaari saa tänään ensi-iltansa - kuuntele miksi juuri sinun pitäisi nähdä kyseinen elokuva!

03.02.2012 klo 18:44

 

Aku Louhimiehen tuore ohjaus Vuosaari saa tänään ensi-iltansa. Vuosaari on elokuva suomalaisesta rakkaudesta vuonna 2011. Se on tarina ihmisistä, jotka etsivät rakkautta ja hyväksyntää hinnalla millä hyvänsä. Yhden talvisen viikon aikana elokuvan kaikki henkilöt kohtaavat jotain peruuttamatonta.

Saran ja Laurin yhtälössä on virhe, täydelliseksi tarkoitettu elämä on kriisissä. Milla luulee löytäneensä tukijan ja tien tähtiin, mutta totuus on toisenlainen. Pertti yrittää pitää huolta omasta ja lapsensa kunnosta, mutta saa aikaan katastrofin. Waltterin kiusaajat ajavat hänet äärimmäiseen tilanteeseen. Aleksin äiti ei ymmärrä lemmikkikoiran merkitystä pojalleen. Amerikkalainen Robert saa kokea suomalaisen talven ja Marika joutuu kohtaamaan pelkonsa yksin pienen tytön kanssa. Kaikki elokuvan henkilöt ovat epätäydellisiä, heikkoja ja eksyksissä, mutta heitä kaikkia ajaa sama tarve tulla rakastetuksi, nähdyksi ja kosketetuksi.

Ihmiset eivät kohtaa ja satuttavat toisiaan, mutta taustalla elää toivo.

Aku Louhimies vieraili tänään kyseisen elokuvan tiimoilta myös Anssin ja Rennen vieraana NRJ:n Aamussa. Poppoo jutusteli muun muassa Vuosaari-elokuvasta ja elokuvien tekemisestä. Louhimies myös kertoi kolme painavaa syytä miksi kaikkien tulisi nähdä tämä kyseinen kotimainen uutuus.

Kuuntele haastattelu täältä!



Ohjaus: Aku Louhimies

Näyttelijät: Laura Birn, Maria Järvenhelmi, Mikko Kouki, Lenna Kuurmaa, Matleena Kuusniemi, Deogracias Masomi, Meri Nenonen, Sulevi Peltola, Sean Pertwee, Alma Pöysti, Amanda Pilke, Jasper Pääkkönen, Pekka Strang

Kirjoita kommentti

Kentän sisältöä ei tulla näyttämään julkisesti.
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja


Studiossa

NRJ - Hit Music Only!