Studiossa: -

Radiossa soi nyt: -

Suhdesäpinät

Mitä outoja asioita tapahtuu, kun rakastumme?

10.07.2012 klo 11:40

Kun rakkaus syttyy ja kipinät sinkoilevat, samaan aikaan tapahtuu outoja asioita. Niistä 8 luettelee Cosmopolitan.

1. Aivot käyttäytyvät kuin olisivat huumeiden vaikutuksen alaisena. Vastikään julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan rakkaus vapauttaa samoja välittäjäaineita kuin heroiini.

2. Kerrot liikaa. Aivot päättävät keskimäärin 20 minuutissa, onko henkilö luotettava. Joten rakastuunena todennäköisesti tulee kerrottua ehkä liikaakin.

3. Väristyksiä. Tiedäthän, kun kuulet oikein koskettavan kappaleen ja saat väristyksiä – rakkaus itsessään voi aiheuttaa niitä spontaanisti.

4. Naisilla muut aiemmin kiinnostaneet miehet unohtuvat. Miehet, joihin saattoi aiemmin olla ihastunut (ainakin salaa), eivät enää kiinnostakaan. Tutkijoiden mukaan kyse on evoluutiosta: nainen jättää muut miehet huomiotta ainakin siihen asti, että jälkikasvua syntyy.

5. Olet mukavampi muille. Rakastuminen lisää oksitosiini-hormonia, joka tekee ihmisestä sosiaalisemman ja ystävällisemmän.

6. Vähemmän päänsärkyjä. Tutkimusten mukaan oksitosiini saattaa minimoida migreeniriskin.

7. Sen näkee silmistä. Kun olet rakastunut, pupillisi laajenevat. Ja koska tutkimusten mukaan isopupilliset ihmiset ovat viehättävämpiä, näytät paremmalta kultaasi tuijottaessasi.

8. Olet vähemmän stressaantunut. Rakkaus vähentää stressihormoni kortisolin määrää kehossa.

 

Alkuperäinen: Cosmopolitan

Lue lisää:
Vältä kliseiset kesätreffit

Söpöilypuheet vahvistavat parisuhdettasi 

Nalkuttamisella voi olla myönteisiä seurauksia





Kommentit

P*skapuhetta mutta uskon

P*skapuhetta mutta uskon

Kirjoita kommentti

Kirjoita kommentti

Kentän sisältöä ei tulla näyttämään julkisesti.
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Kuva CAPTCHA

Ihmissuhdemankeli

aamupojat Anssi ja Renne
Kuuntele Aamupoikien lähetyksessä esitettyjä ihmissuhdemankeli juttuja.

Aamupojat ja Ihmissuhdemankeli
Kovaksi puheenaiheeksi noussut nuorten pukeutuminen mietityttää myös aamulähetyksessä. Kuuntelija Saara kertoo mielipiteensä asiasta.

Flash-sisältöä ei voida esittää.



Täältä löydät lisää mankelointia >>