Suhdesäpinät
Kondomit pakollisiksi pornoon Los Angelesissa
Los Angelesin kaupunginvaltuusto hyväksyi asetuksen, joka kieltää suojaamattoman seksin pornobisneksessä kaupungin rajojen sisäpuolella. Alalla työskentelevät eivät määräystä purematta niele, uutisoi Guardian.
Yhdysvaltojen johtavassa pornokaupungissa ei olla kuvauksissa täysin alasti enää kertaakaan. Elokuvien tuottajien tulee tästedes noudattaa sääntöjä: elokuvissa ei näytellä enää ilman kumia ja tuottajien tulee osallistua maksuun, jolla rahoitetaan näyttelijöiden terveystarkistukset.
Terveysaktivistit ovat asetuksesta hyvillään, mutta pornon parissa työskentelevät kertovat katkerana sen olevan liioittelua ja pilaavan pornon hengen. Pornon lobbauksesta vastaavan The Free Speech Coalitionin mukaan asetus vaikeuttaa noin 1500 alalla työskentelevän ihmisen elämää.
Pornosta voin leipänsä päälle saavat kritisoivat päätöstä siitä, että se todennäköisesti vie työpaikkoja pois kaupungista.
Aikuisviihdenäyttelijöiden keskuudessa esimerkiksi klamydia on ollut melko yleinen tauti, mutta näyttelijät usein lääkitsevät itsensä salaa eivätkä kerro taudistaan.
Lähde: Guardian
Lue lisää:
Kirjoita kommentti
Ihmissuhdemankeli

Suhdesäpinät - Uusimmat Kommentit
- 1 of 80
- ››
Kommentit
prozac