Studiossa: -

Radiossa soi nyt: -

Avoimet työpaikat

03.11.2010 klo 15:08

 


NRJ Finland Oy on innovatiivinen sähköinen mediatalo, joka tarjoaa kaksi yksityistä radiokanavaa.

Radio NRJ on nuorekkaille aikuisille suunnattu radio, joka aloitti lähetykset Helsingissä vuonna 1995. Hittimusiikkia soittava NRJ on valtakunnallinen radiokanava, jonka kuuluvuusalueella asuu noin viisi miljoonaa suomalaista. www.nrj.fi

Radio Nostalgia on vuonna 2011 perustettu hyvän mielen radio, joka kuuluu Helsingissä, Espoossa, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Porvoossa, Tampereella ja Turussa. Kanavan kuuluvuusalueella asuu 2,8 miljoonaa suomalaista. Radio Nostalgian ohjelma on suunnattu yli 40 -vuotiaille ja kanava soittaa musiikkia 60-, 70- ja 80-luvuilta. www.radionostalgia.fi

Molemmat radiot toimivat vahvasti myös verkossa ja mobiilissa sekä sosiaalisessa mediassa.




Radio NRJ Finland Oy hakee

MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ

Haemme myyntitiimimme vahvistukseksi myynnin ammattilaista!

Työtehtäviisi kuuluu mainonnan ratkaisujen myynti nimetyille asiakkaille sekä mediatoimistoyhteistyö yhdessä muun myyntiorganisaation kanssa. Vastaat itsenäisesti asiakassuhteiden hoitamisesta innovatiivisessa ympäristössä ja asiakkaiden arvon kasvattamisesta. Myynnin ammattilaisena etsit myös uusia asiakkaita. Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työn sekä mahdollisuudet oman osaamisesi kehittämiseen.

Olet etsimämme henkilö, jos koet esiintymisen ja myyntihenkisyyden olevan sinulle luontaista. Olet aktiivinen ja nautit myynnillisistä haasteista. Sinua motivoi tuloksellisuus etkä hätkähdä nopeatempoista työskentely-ympäristöä. Sinulla on vahva näyttö B2B-myynnistä ja työskentelytapasi on asiakaslähtöinen. Hyvät vuorovaikutustaidot ja kyky itsenäiseen työskentelyyn ovat tehtävässä menestyksen edellytyksiä.

Lähetä CV ja kuvallinen vapaamuotoinen hakemuksesi 17.5.2013 mennessä:

Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Petri Tervala
Myyntijohtaja
NRJ Finland Oy
petri.tervala@nrj.fi
p. 040-900 2815

 

 


 

Radio NRJ Finland Oy hakee

MARKKINOINNIN JA VIESTINNÄN HARJOITTELIJAA

Haemme markkinointitiimiin vahvistukseksi markkinoinnin ja viestinnän harjoittelijaa vähintään kolmen kuukauden yhtäjaksoiseen työsuhteeseen. Parhaiten työ sopii markkinointi-, viestintä- tai graafisen alan opiskelijalle, joka suorittaa opintoihin kuuluvaa harjoittelujaksoa.

Työtehtäviisi kuuluu:

-    Markkinointi- ja myyntimateriaalien graafinen tuottaminen
-    NRJ:n viihdeuutisten toimittaminen
-    Sisällöntuottaminen sosiaaliseen mediaan
-    Käytännön järjestelyt tapahtumien ja promootioiden yhteydessä

Odotamme sinulta:

-    Oma-aloitteisuutta ja reipasta asennetta
-    Sujuvaa kirjallista ja suullista ilmaisua (suomi ja englanti)
-    Hyvää ATK-osaamista (MS Office)
-    Hyvää graafista osaamista (Adobe photoshop ja InDesign)
-    Kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja organisointiin myös kiireen keskellä
-    Videokuvaus- ja editointikokemus katsotaan eduksi


Työharjoittelujakso on palkaton. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lähetä CV ja kuvallinen vapaamuotoinen hakemuksesi:

Riikka Karjalainen
Tuottaja
NRJ Finland Oy
riikka.karjalainen@nrj.fi

 


 

Radio NRJ Finland Oy hakee


Sosiaalisen median harjoittelijaa

Haemme markkinointitiimiin vahvistukseksi sosiaalisen median harjoittelijaa vähintään kolmen kuukauden yhtäjaksoiseen työsuhteeseen. Parhaiten työ sopii viestintä- tai markkinointialan opiskelijalle, joka suorittaa opintoihin kuuluvaa harjoittelujaksoa.



Sinä:

Olet aidosti kiinnostunut digitaalisesta viestinnästä ja vietät leijonanosan vapaa-ajastasi seikkaillen internetin syövereissä. Käytät sosiaalisia medioita lahjakkaasti ja olet perillä digimaailman uusista tuulista.


Työtehtäviisi kuuluu:

-    NRJ:n viihdeuutisten toimittaminen
-    Sosiaalisten medioiden aktiivinen seuranta
-    Sisällöntuottaminen sosiaaliseen mediaan
-    Valokuvaaminen ja kuvankäsittely
-    Käytännön järjestelyt tapahtumien ja promootioiden yhteydessä


Odotamme:

-    Sujuvaa ja oikeaoppista suomen kielen kirjallista sekä suullista ilmaisua
-    Oma-aloitteisuutta ja reipasta asennetta
-    Kykyä itsenäiseen työskentelyyn
-    Kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja organisointiin myös kiireen keskellä


Työharjoittelujakso on palkaton. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.


Lähetä CV ja kuvallinen vapaamuotoinen hakemuksesi:

Riikka Karjalainen
Tuottaja
NRJ Finland Oy
riikka.karjalainen@nrj.fi

 


 

Radio Nostalgia hakee harjoittelijaa:

Ohjelma- ja musiikkityöhön

Radio Nostalgia toimii omistajansa NRJ Finlandin tiloissa. Radio Nostalgia suuntaa ohjelmansa 40-64 –vuotiaille olemalla tiukasti kiinni tässä päivässä

Alasta kiinnostuneilla on mahdollisuus suorittaa palkaton työharjoittelu Radio Nostalgialla. Radio Nostalgia on työharjoittelijalle aitiopaikka radion tekemiseen. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tutustua radion arkeen ja nähdä radio-ohjelman tekemisen kaikki vaiheet. Osallistut aktiivisesti sisällön suunnittelemiseen ja tuottamiseen, musiikin lataaminen järjestelmään tulee myös tutuksi.

Toivomme jo jonkun verran alan opintoja tai työkokemusta ja alaan perehtyneisyyttä. Olet täysi-ikäinen, ahkera ja valmis avustamaan monenlaisissa yrityksen toimintaan liittyvissä tehtävissä.

Hakemukset
Lähetä CV ja vapaamuotoinen hakemuksesi kanavapäällikkö Jami Kanaselle osoitteeseen jami.kananen@radionostalgia.fi

 



Radio NRJ Finland hakee harjoittelijaa:

Ohjelma-osastolle

Radio NRJ on Suomen johtava hittimusiikkikanava. Alasta kiinnostuneilla on mahdollisuus suorittaa palkaton työharjoittelu Radio NRJ:lla. NRJ on työharjoittelijalle aitiopaikka radion tekemiseen. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tutustua radion arkeen ja nähdä radio-ohjelman tekemisen kaikki vaiheet.
Toivomme jo jonkun verran alan opintoja tai työkokemusta ja alaan perehtyneisyyttä. Olet täysi-ikäinen ja valmis avustamaan monenlaisissa yrityksen toimintaan liittyvissä tehtävissä.

Hakemukset
Lähetä CV ja vapaamuotoinen hakemuksesi Mira Kuroselle osoitteeseen mira.kuronen@nrj.fi



Kommentoi



Studiossa

Tuija Pehkonen & Laura Haimila

NRJ:n Iltapäivää juontaa Tuija Pehkonen, mukana menossa Laura Haimila.

Osallistu keskusteluihin!

UUSIMMAT VIIHDEUUTISET