Tuleva Veronica Mars -elokuva on saanut trailerin - katso!

03.01.2014 klo 14:54


Monet muistavat varmasti vuonna 2004 alkaneen televisiosarja Veronica Marsin, jossa pääosassa oleva hahmo Veronica Mars ratkoi yksityisetsivänä toimivan isänsä kanssa pikkukaupungin rikoksia. Sarjasta on jo jonkin aikaa ollut tekeillä elokuvaversio, ja se on saanut nyt ensimmäisen trailerinsa. Pääosaa sarjoissa esittävä Kristen Bell nähdään myös tulevassa filmissä.

Trailerissa Veronican nähdään palaavan kotikaupunkiinsa Neptuneen, mutta hän tuntuu haluavan jättää menneisyytensä lopullisesti taakseen. Naisen suunnitelma ei kuitenkaan näytä kestävän, kun kuuluisa laulaja murhataan kaupungissa ja hän alkaa tutkimaan rikosta.

Veronica Mars -elokuva oli osa Kickstarter-joukkorahoituspalvelua, ja se tienasi nopeiten koskaan miljoonan dollarin arvosta lahjoituksia. Loppujen lopuksi filmi sai lahjoituksia 5,7 miljoonan dollarin verran, joka ylitti tarvittavan summan melkein kolminkertaisesti. Ohjaamassa elokuvaa nähdään Rob Thomas, joka loi myös aikoinaan fanijoukkoakin keränneen tv-sarjan. Elokuva saapuu teattereihin tämän vuoden maaliskuussa.

Lähde: Mashable

Kuva: PR Photos

(NRJ)