Tällä sivulla voit tutustua NRJ:n juontajiin.
Juontajien sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi[at]nrj.fi
|

| | Tomi Dostinov Tomi ”Dosse” Dostinov on viikonloppujen ilo niin NRJ:llä kuin Helsingin yökerhoissakin. DJ:nä kunnostautuva Dosse jaksaa jatkaa työpäiviään myöhään yöhön, jos vain pääsee toteuttamaan itseään -musiikin muodossa tietenkin. Dosse myös treenaa salilla motivaationsa mukaan välillä enemmän, välillä vähemmän. Vaikka ei mies lihava ole. Toisin kuin hänen musiikillisen huipentumansa FBOTIn eli ”Fat Boy On Thin Ice”:n nimestä voisi päätellä. FBOTI onkin Dossen työelämän intohimo. Kotona huomion sen sijaan saa tyttöystävän lisäksi pikkuinen mäyräkoira, joka tuntuu olevan miehen heikko kohta. Mäyräkoirakortin vetäiseminen toimii lähes missä tahansa tilanteessa. Dosse onkin ehkä maailman kiltein ja ihastuttavin mies. Mutta ei mitään niin hyvää, ettei jotain huonoakin: miehen mottona tuntuu olevan ”Parempi antaa muiden odottaa, kuin odottaa itse.”... |

| | Anssi Honkanen
Sympaattinen kaveri, jolle radio, musiikin tekeminen ja nappuloiden vääntely on kaikki kaikessa. Anssilla on leveä hymy ja ennakkoluuloton asenne. Hän unelmoi pääsevänsä Salattujen elämien näyttelijäkaartiin ja onkin jo kovan työn tuloksena päässyt Salkkareiden avustajaksi ja ihan puherooliinkin, tosin vain viiden sekunnin ajaksi. Anssin hämmentävä menneisyys poikabändissä ja pop-duo Kaksiossa vainoaa häntä hamaan loppuun saakka eikä hänen säveltämänsä musiikki ole ainakaan parantunut Aamupoikien myötä. Vapaa-ajalla tämä Espoon supersankari harrastaa lajeja joihin liittyy pitkiä ilmalentoja ja tapaturmariski. Kotona hänen seuranaan on villakoira Hiltunen, joka pitää vilkkaan isäntänsä ojennuksessa. Anssi myös lupaa vitseilleen huonoustakuun, tämän huonompia et löydä mistään. |

| | Jani Jääskeläinen Jani ”tuottaja” Jääskeläisellä on kyky saada ihmiset nauramaan… jo pelkällä olemuksellaan. Yleensä kuittailun kohteena on Janin crocksit tai niihin yhdistetyt liituraitavetimet. Janin aamuisin helottavat posket selittyvät kuntosalikäynneillä. Jani käy salilla saunomassa ja nimenomaan infrapunasaunassa. Viihteellä Jani on loistavaa seuraa. Seuraavana aamuna tosin kateissa on: Jani, silmälasit, kengät, puhelin sekä kaiken olennaisen sisältävä muistitikku. Vähintään. Jääskeläinen on tunnettu myös luokattoman huonosta musiikkimaustaan. Yhteisissä illanvietoissa soi vanhempi eurodance mikäli Jani saa valita. Yleensä ei saa.
Jääskeläisen eduiksi mainittakoon empaattinen ja rehellinen luonne sekä oikeudenmukaisuuteen pyrkivä mielenlaatu. |

| | Renne Korppila
Kaksimetrinen, kalju ja päästä varpaisiin tatuoitu korsto. Punk-bändin laulaja, joka päätyi NRJ:lle tarkkailtuaan maailmaa kuusi vuotta pornokaupan tiskin takaa. Absolutisti, jolta löytyy kärkevä mielipide asiaan kuin asiaan. Tämä piilointellektuelli rakastaa tosi-tv:tä, nostelee puntteja ja näyttää todellista sisintään pelottavammalta. |

| | Mira Kuronen
Työpäivän jälkeen Mira menee kotiin. Hän pukeutuu silkkiseen asuun, ottaa lasin punaviiniä ja lukee Tommy Tabermanin runoja, kunnes ovikello soi. Sisään astuu suomalaisen rockbändin kitaristi, jonka kanssa Mira kuuntelee vanhoja vinyylejä. Miran itsensä mukaan tarinassa totta on ensimmäinen lause. Ja ehkä se punaviini. Ja rock. |

| | Elina Otsala
Luotettavalla uutistoimittajallemme on ihanan käheä ääni ja ilkikurinen katse. Elina pukeutuu ihme vetimiin, joista hän kuuleekin jatkuvaa naljailua etenkin Aamupojilta. Totuus on kuitenkin se, että Elina ratsastaa trendien etujoukoissa, ehkä jopa kokonaisen vuosikymmenen muita edellä. Ennen Ellu harrasti kaukalopalloa. Viime aikoina hän on innostunut tatuoinneista ja koirankoulutuksesta. Vapaa-ajallaan Elina opiskelee. Pienenä Elinaa kutsuttiin julmasti Puteksi. Nyt Putte kostoksi kutsuu Aamupoikia osuvasti apinoiksi. |

| | Tuija Pehkonen
NRJ:n Iltapäivien uusi ilopilleri Tuija jaksaa herättää ihmetystä työkavereissaan jo uskomattoman järjestelmällisyytensä ansiosta. Siinä vaiheessa kun muut vielä miettivät mitä tänään syötäisiin, on Tuija jo ehtinyt lyödä lukkoon tulevan kuukauden tapahtumat noin kahden minuutin tarkkuudella. Vaikkakin Tuijan huomiota yksityiskohtiin voisi jopa kuvailla sanalla neuroottinen, voi hänen toiseen puoleensa tutustua vaikkapa jalkapallo-katsomossa mistä Tuijan löytääkin hakeutumalla sinne kovimman kannustusäänen suuntaan. Tästä sekoituksesta stressaavaa suunnitelmallisuutta ja hulluttelevan intohimoista kilpailuhenkistä asenteellisuutta on siis Tuija tehty, ja kun hän oikein innostuu, esimerkiksi NRJ:n iltapäivien "Ääniguru"-kisan aikaan, voi olla että muutama Savon murteinen sanakin eksyy Tuijan suusta ulos. |

| | Jussi Ridanpää
Jussi Ridanpää syntyi äidistään vuonna 1981. Itähelsinkiläisen lähiön evästämänä hän koristi pääkaupunkimme rakennuksia omalla taiteellaan virkavallan ”kannustuksista” huolimatta. Tämän ääritaiteellisen komistuksen sydämessä on oma kammio suomalaiselle hiphop-musiikille, ja innostuessaan Jussi antaa oman näytteensä tästä tyylilajista myös elävän yleisön edessä. Yleisön ”kannustuksesta” huolimatta. Lumilautailu + hengailu + juhlat + ahkera työnteko + sosiaalinen media + naisten infernaalinen ihailu = Ridis. |

| | Mikko Suursalmi
Tuo komea mies tuossa kuvassa on Mikko Tuomas Suursalmi. Mikko on alkujaan Luumäen poikia ja hän on pitkästä radiourastaan huolimatta koulutukseltaan ravintolaesimies. Huhujen mukaan Luumäellä naiset puhuvat edelleen ääni väristen tästä paikallisesta George Clooneystä. Mikko väittää, että hänen ennätyksensä penkkipunnerruksessa on 125 kiloa vaikka kaikkihan sen huomaa, että tämä Suomen Ilkka Nummisto repii ainakin 300 kiloa. |
 | | Ulla Virtanen
Aamupoika. Tai siis tyttö.
|