NRJ Finland Oy
|
|
|
|
|
NRJ Finland Oy on yksityinen, valtakunnallinen radioasema, jonka kuuluvuusalueella asuu noin 4,4 miljoonaa suomalaista. Radio NRJ on täysin radiotoimintaan keskittynyt yhtiö, joka aloitti lähetykset Helsingissä vuonna 1995. NRJ Finlandin palveluksessa on noin 35 henkilöä ja yhtiön liikevaihto vuonna 2009 oli noin 4,7 miljoonaa euroa. www.nrj.fi
NRJ järjestää vuosittain lukuisia tapahtumia, joista suurimmat ovat NRJ Radio Awards, NRJ Fashion Awards ja NRJ In The Park –konsertit. Ohjelmaformaattimme on EHR (= European Hit Radio). Tämä tarkoittaa sitä, että soitettava musiikki on pääosin uutta Eurooppalaiseen makuun sopivaa hittimusiikkia.
Asiakkaamme ovat sekä paikallisia että valtakunnallisia mainostajia. Suunnittelemme mainoskampanjat käyttäen uusimpia työvälineitä. Tästä esimerkkinä on alkuvuodesta 1998 käyttöön otettu Telmar -suunnitteluohjelmisto, jonka avulla kampanja voidaan optimoida mm. kohderyhmän, OTH:n tai jonkin muun muuttujan mukaan. Halutessasi saat meiltä myös kampanjan ennakkotestauksen, huomioarvomittauksen ja tietysti tuotantopalvelut, jotka teetämme osaavilla ja luotettavilla yhteistyökumppaneillamme.
|
Yhteystiedot
Kiviaidankatu 2 i, 00210 Helsinki. Puhelin, keskus: (09) 681 900 Fax: (09) 6819 0102 Sähköpostiosoitteet muodossa: etunimi.sukunimi [at] nrj.fi
|
Hallinto |
Toimitus |
|
NRJ Web |
|
Toimitusjohtaja Antti Pakkala (09) 681 90 131
Hallinto Annika Berglund (09) 681 90 146
Mediapäällikkö Niina Hagman 0400-513 384
Trafiikkivastaava / kampanjasuunnittelija Minna Kallonen (09) 681 90 153
Trafiikki- / myyntisihteeri Kati Hovikari (09) 681 90 152
|
Ohjelmajohtaja, vt. Jani Jääskeläinen
Musiikkipäällikkö Marcus Sjöström (09) 681 90 122
Tuotantopäällikkö Heikki Puttonen (09) 681 90 144
Aamun tuottaja Annika Takaniemi
Apulaistuottaja Roberto Rodriguez
|
Aamujuontaja
Anssi Honkanen
Aamujuontaja Renne Korppila
Aamupäiväjuontaja Mikko Suursalmi
Päiväjuontaja Mira Kuronen
Iltajuontaja Jussi Ridanpää
Viikonloppujuontaja Tomi Dostinov
Tutustu juontajiin > |
Web Manager Mikko Saarvola (09) 681 90 136
Web Designer
Jakob Henriksson
(09) 681 90 136 |
|
Markkinointi/Promootio |
Valtakunnallinen mediamyynti ja tapahtumat |
|
Promootio / Markkinointijohtaja Roope von Alfthan (09) 681 90 169
Promootio ja markkinointi
koordinaattori Anni Uimonen (09) 681 900
Promoottori Jenni Viitala (09) 681 900 |
Kaupallinen johtaja
Jukka Pelkonen
040-765 63 33
|
Asiakkuusjohtaja
Ville Bergman
040-900 28 30
Asiakkuusjohtaja
Petri Tervala
040-900 28 15 |
|
|
Tekniikka
|
|
Teknikko Joni Aalto +358 40 900 28 20 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|