Studiossa: -

Radiossa soi nyt: -

Tasty Cake

Suklaakakkua jälleen

09.05.2012 klo 11:39

Taannoin tein samalla tyylillä koristellun suklaakakun siskoni synttärikahveille. Naapuri sattui juuri paikalle ja ihastui kakkuun niin kovasti, että toivoi myös omille syntymäpäivilleen samanlaista:) Tässä kakussa, kuten edeltävässäkin oli suomalaisista, paseeratuista vadelmista tehty mousse, suklaakakkupohjan välissä. Päällinen on tummasuklaa-ganachea.

Kerrankin olin tyytyväinen kakun reunaan, joka oli suht tasainen. Mielestäni nämä suklaakakut ovat paljon vaikeampia kuorrutettavia kuin kerma- tai massapäällysteiset. Varsinkin reunaan tulee melkein aina paletin jälkiä tai pahimmassa tapauksessa kakkupohja paistaa kuorrutteen läpi:0

Koristeeksi ostin tällä kertaa vadelmia, vaikka edellisen kakun karhunvatukat miellyttivätkin omaa silmääni enemmän. Tällä kertaa kuitenkin cittarin karhunvatukat olivat tosi huonon näköisiä, osa jopa homeessa! Vadelmat sen sijaan olivat oikein kauniita ja hyvänmakuisia, joten niitä tällä kertaa:)

Kommentoi kirjoitusta



KIRJOITTAJA



Tervehdys TastyCake:n kotikeittiöstä!

Täällä jauhot pöllyää ja uunissa paistuvat maistuvat leivonnaiset 28-vuotiaan kolmen tytön äidin toimesta.
Innokkaana kotileipurina aloittelin kirjoittamaan TastyCake-blogia  jo vuonna 2007 ja sillä tiellä edelleen ollaan!

Intohimonani ovat fantasiakakut ja näin ollen blogini pääpaino keskittyykin kauniisiin kakkuihin,  ja erilaisiin koristelu-tekniikoihin. Vastapainoksi harrastan myös perusleivontaa jolloin valmistuvat herkut pullista voileipäkakkuihin ja kaikkea siltä väliltä.

Julkaistuja reseptejä saa vapaasti käyttää ja jakaa, mutta kuvat ovat omiani, joten ethän kopioi niitä ilman lupaani.

Kommentteja on aina mukava lukea, joten kiva jos jätät käynnistäsi merkin :)

Kysymykset ja yhteydenotot sähköpostilla osoitteeseen: pricilla84@luukku.com

Etsi