Tasty Cake
Me&I

Viime viikolla kutsuin ystävät koolle ihastelemaan Me&I :n vaatteita ja uutuuksia. Pitihän niitä kutsuja aiheenmukaisella kakullakin juhlistaa;) Kakkuun kopioin siis yhden omasta lemppari kuosista, jossa on pinkillä pohjalla hyväntuulinen sammakko:)
Kakussa mentiin kyllä hempoimman kaavan kautta. Sammakon tein jo aiemmin muiden koristeiden yhteydessä ja nostin vain valmiin koristeen päällystetyn kakun päälle. Sisälle tähän 3 munan kakkuun laitoin valkosuklaamoussea, lemon curdia ja banaaniviipaleita. Ihana yhdistelmä!

Kakun päällinen oli tällä kertaa kokonaisuudessaan sokerimassaa. Massan alla pieni sipaisu sitruunalla maustettua marenkivoikreemiä. Kakun alareuna on paineltu röyhelöiseksi simpukkatyökalulla.
Kommentoi kirjoitusta
KIRJOITTAJA

Tervehdys TastyCake:n kotikeittiöstä!
Täällä jauhot pöllyää ja uunissa paistuvat maistuvat leivonnaiset 28-vuotiaan kolmen tytön äidin toimesta.
Innokkaana kotileipurina aloittelin kirjoittamaan TastyCake-blogia jo vuonna 2007 ja sillä tiellä edelleen ollaan!
Intohimonani ovat fantasiakakut ja näin ollen blogini pääpaino keskittyykin kauniisiin kakkuihin, ja erilaisiin koristelu-tekniikoihin. Vastapainoksi harrastan myös perusleivontaa jolloin valmistuvat herkut pullista voileipäkakkuihin ja kaikkea siltä väliltä.
Julkaistuja reseptejä saa vapaasti käyttää ja jakaa, mutta kuvat ovat omiani, joten ethän kopioi niitä ilman lupaani.
Kommentteja on aina mukava lukea, joten kiva jos jätät käynnistäsi merkin :)
Kysymykset ja yhteydenotot sähköpostilla osoitteeseen: pricilla84@luukku.com