Studiossa: -

Radiossa soi nyt: -

19.07.2011 klo 21:44

Hemmoteluviikon toinen päivä takana, ja nyt jo olo tuntuu kohtuu relanneelta. Aika hyvin siihen nähden, että tänään viihdyin töissä kymmenisen tuntia;)

Janne oli tänään töiden takia Hesassa käymässä. Voitte vaan kuvitella kuinka suuri hymy levisi kasvoille, kun kymmenen aikaan aamulla huomasin Jannen statuspäivityksen Facebookissa "just checked in Louis Vuitton, Helsinki".

Eipä sillä, olen kuolannut kyseistä laukkua jo kauan. Ja tuleviin kesähäihin olinkin iltalaukkua vailla.

Dani virallisena valvojana...

17.07.2011 klo 18:23

Olen tehnyt niin intensiivisesti töitä, että viime viikolla alkoi pieni kisaväsymys tosissaan painaa. Suhtaudun nykyään tuollaiseen väsymykseen aika vakavasti, koska olen ollut monta kertaa opiskeluaikoina burn outin partaalla. Vaadin itseltäni ja muilta paljon, ja mikäli kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, teen entistä enemmän töitä kunnes lopulta tulee seinä vastaan.

05.07.2011 klo 23:49

Onpas kivaa kun on kivaa (päivän suuri mietelause).

Oli kivaa palata Mäntyharjulta kotiin ja töihin Elixiaan, kun näki pitkästä aikaa rakkaat (eli kissat, kullan ja työkaverit). Huomenna tapaan vieläpä ystäviä, joiden näkemisestä on aivan liian pitkä aika!

Ihanaa, kun on mahdollisuus tehdä sellaisia juttuja, joista nauttii ja viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joista pitää ja joiden seurasta saa voimaa jaksaa arjen keskellä. Suosittelen!

No mutta asiaan.

02.07.2011 klo 20:13

Loma-asuntomessujen kohteita on kritisoitu siitä, että kohteet eivät ole varsinaisesti mökkejä, vaan jopa kaksikerroksisia kivitaloja, joista tavallinen tallaaja ei voi kuin unelmoida. Alueella on 22 kohdetta, jotka ovat lähinnä eri rakennuttajien taidonnäytteitä; Kastelli, Honkarakenne, Rautia...

Itse en ole kierrellyt ihan kaikkia kohteita läpi, mutta näkemistäni taloista Nuuna 85 (kohde 12) vei voiton.

29.06.2011 klo 21:16

Nyt on loma-asuntomessut nähty, ja täytyy sanoa, että eipä tuolla kovin monta helmeä ole. Itse en tajua, kuka ostaa talon tuolta messualueelta, kun tontit ovat pienen pieniä ja tietysti naapurit ihan vieressä! Ja muuta täällä korvessa ei ole kuin metsää ja tyhjää tilaa, höh. Mutta messukävijöitä ajatellen tietysti ihan ystävällistä, että kohteet ovat inhimillisen kävelymatkan päässä toisistaan.

Odotin paljon Luukku-talolta (kohde 22), jonka pitäisi kaikessa suhteessa olla erikoinen, ekologinen ja edelläkävijä. Hmph, no ihan mukava luukku joo.

26.06.2011 klo 23:03

Matkalla työkaverini ihanassa autossa, jossa on koko katto ikkunaa.. Haluaa kans!

Terveiset Mäntyharjulta! Täällä alkaa huomenna loma-asuntomessut, jossa olen töissä seuraavan viikon. Jos pyörit jossain lähistöllä, tule ihmeessä tsekkaamaan messujen anti. Varsinkin kesäasumiseen ja saunomiseen liittyviä sisustusvinkkejä on tarjolla runsaasti! Huomenna pääsen vihdoinkin vierailemaan mökeissä sisällä, tänään tuli kierrettyä alue käppäillen.