Ma Ma - Pienin askelin
Hullareiden löydöt
Heti vuodenvaihteen jälkeen aloin jo odottaa kevään Hulluja Päiviä valmistujaislahjaksi saamani Stockmannin lahjakortti kuumottaen taskussani. Muutamia kertoja yritin udella Stockalla työskenteleviltä tutuilta päivämääriä ja koitin myös itse järkeillä ajankohtaa verraten muiden tavaratalojen alepäivien ajankohtia.
Vihdoinkin se keltainen haamu huhuili Facebookissa ja sitten pääsi selailemaan kuvastoa. Ei sieltä kuvastosta nyt mitään löytynyt, mutta tiesin lastenvaateosaston olevan pullollaan tarjouksia.
Eilen me tehtiin Onnin kanssa täsmäisku kuutoskerrokseen ja tukimme muiden vaunuilijoiden kanssa käytävät. Tällä kertaa mukaan ei tarttunut yhtä paljon löytöjä kuin viime Hullareilta, mutta se johtunee siitä, että järkeilin Onnilla jo olevan kaikkea ja liikaa. Tässä löydökset:

Autosukkikset kokoa 60, aivan ihanat ja istuu täydellisesti poitsun päälle. Name It:n yöpuku ja body kokoa 74 odottelee vielä loppukesää/syksyä, mutta hauskat helikopteriteemat sai mut hamstraamaan ne kaapin pohjalle. Myynnissä olisi ollut myös ihania Name It:n tähtibodeja, mutta väreinä oli vain vaaleanpunainen ja hennon lila, joten jäivät kauppaan.
Tuttipaketti taas oli illalla heräteostos Citymarketista. Meillä virittäydytään jo jääkiekon MM-kisojen fiilikseen ja Onnilla on nyt omat SuomiLeijona-tutit. :)

Itselleni löysin Hullareilta pari toppia, t-paidan, farkut, aurinkolasit, vyön ja kirjan - kaikki yhteensä alle 40€. Keskustan Stockmannin One Way -puolelle ei muuten pääse siitä liikkeen omasta ovesta vaunujen kanssa, siellä ei nimittäin ole hissiä. Vaunujen kanssa liikkuville siis vinkki, että menkää suoraan suosiolla Akateemisen kautta sisään, sieltä hissillä alas paperiosastolle ja siellä on ramppi One Wayn naisten vaateosastolle.
Onni näköjään nukahti leikkimatolle, nyt on siis aika siirtyä päikkärikävelylle. Saiskohan pikkuherran siirrettyä vaunuihin herättämättä...
KIRJOITTAJA

Raskaus muuttaa näkökulmaa ja asennetta elämään. Nyt jos koskaan on tärkeää elää terveellisesti, kuntoilla ja muistaa rentoutua, jotta jaksaa pitää huolen uudesta tulokkaasta. Tervetuloa jakamaan ajatuksia raskaudesta, vauva-arjesta, vanhemmuudesta ja hyvinvoinnista äidiksi opettelevan Sonjan kanssa!
- Sonja