Tervetuloa NRJ:n mediaympäristöön
NRJ on yksi Suomen suurimmista kaupallisista radiokanavista tavoittaen jopa 915 000 radiokuuntelijaa viikoittain. NRJ on monimediaympäristö, jonka mediatarjontaan kuuluu vahvasti myös digitaalinen sisältö, niin kanavan omilla nettisivuilla kuin sosiaalisen median yhteisöpalveluissakin. Lisäksi NRJ vaikuttaa ympäri vuoden erilaisissa monipuolisissa tapahtumissa ja tempauksissa.
NRJ on lifestyle brändi, nuorekkaiden aikuisten maailma, jossa pääosassa on viihtyminen. NRJ:n maailma tarjoaa mainostajalle mitä monipuolisimpia ratkaisuja puhutella haluttua kohderyhmää – oli valittu ratkaisu sitten radiomainos, digitaalinen mainosmuoto, tapahtumamarkkinointi tai jotain aivan muuta. Radio NRJ onkin markkinajohtaja alle 35-vuotiaiden keskuudessa (Kansallinen Radiotutkimus 3/2012).
NRJ Finland Oy:lle uusia radiotoimilupia
Liikenne- ja Viestintäministeriö on julkaissut kaupallisten radioiden uudet toimiluvat kaudelle 2012 – 2019. NRJ Finland Oy oli lupien jaossa menestyksekäs ja sai molemmille kanavilleen sekä Radio NRJ:lle että Radio Nostalgialle lisää toimilupia.
Valtakunnalliselle Radio NRJ:lle myönnettiin luvat yhdeksälle uudelle alueelle. Lisäksi yhdeksän jo olemassa olevan alueen kuuluvuuksia saatiin tehostaa.
11.2.2011 lanseerattu yli 40-vuotiaille suunnattu Radio Nostalgia sai tällä toimilupakierroksella uusia kuuluvuusalueita. Radio Nostalgia kuuluu nyt Uudenmaan lisäksi myös Turussa, Tampereella, Oulussa, Lahdessa, Porvoossa, Hämeenlinnassa, Lohjalla, Lappeenrannassa ja Jyväskylässä.
Uusien toimilupien myötä NRJ Finland vahvistaa tuntuvasti asemaansa kohderyhmämediana.



